FIELDSPANIELIT
Kasdvatustyö on ollut aina pienimuotoista ja harrastus muun
koiriin liittyvän toiminnan ohella. Pennut ovat kasvaneet aina
kotona perheen keskuudessa.
Suomen Kennelliitto on palkinnut minut myöntämällä vuonna 1998
kasvatustyöstäni minulle Vuolasvirta-palkinnon. Vuolasvirta-palkinto
myönnetään kasvattajalle erittäin ansiokkaasta kasvatustyöstä.
Kasvatustyöni päämääränä on aina ollut terve, hyväluonteinen
ja rodunomainen fieldspanieli. Fieldspanieli kuuluu metsästyskoirarotuihin
ja toivoisin kasvattieni omistajien olevan kiinnostunut myös
rodun rodunomaisista kokeista. Rodunomainen fieldspanieli on
luonteeltaan herkkä, omistajaansa kiintyvä (liiaksikin), tottelevainen
rotu. Se on omistajaansa kohtaan erittäin miellyttämishaluinen,
mutta osaa oikein hyvin murjottaakin, jos tuntee tulleensa väärin
kohdelluksi. Ei hauku turhaan. Ilme on totinen. Se ui mielellään,
kun sille suodaan mahdollisuus siihen jo nuorena. Viimeaikoina
fieldspanieleilla on ilmennyt jonkin verran vahtimisviettiä,
joka ei ole rotutyypillistä ja toivonkin, etteivät omistajat
omalla käytöksellään tätä taipumusta vahvista.
Rodun terveys on aiemmin ollut hyvä, mutta viime aikoina silmä-
ym. ongelmat ovat hälyttävästi lisääntyneet koko Skandinavian
alueella. Olisi tärkeää, etteivät kasvattajat käyttäisi sairaita
koiria siitokseen Pienimääräinen rotu tuhotaan hetkessä ja terveyden
takaisin saaminen on todennäköisesti mahdotonta.
|

'Nasta', V-05 EUV-06 FIN MVA Fieldstar Azalea       |